Luopuminen fossiilisten polttoaineiden käytöstä auttaa Suomea irtautumaan riippuvuudesta epädemokraattisista maista. Samalla se lisää omavaraisuutta ja vahvistaa ulkomaankaupan tasetta. Vihreä siirtymä on paitsi välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta, myös hyvää ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikkaa. 

Suomen energiakaupan tase oli viime vuonna 10 miljardia euroa alijäämäinen. Toimme öljyä ensin Venäjältä ja loppuvuonna Norjasta. Onnistuimme luopumaan loppuvuodesta öljyn tuonnista Venäjältä, mutta se ei ole koko totuus. Venäjä vain vei öljynsä muualle ja kykeni siten rahoittamaan käymäänsä brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa. Olemme yhä välillisesti riippuvaisia Venäjän ja muiden autoritääristen maiden öljystä, sillä Norjassa ja Yhdysvalloissa tuotettu öljy ei riitä kaikille. Venäjä ja OPEC-maat (suuret öljyntuottajamaat) voivat yhä esimerkiksi tuotantorajoituksilla nostaa öljyn hinnan pilviin ja laittaa meidät maksamaan. Venäjän ohella myös suuri osa OPEC-maista on autoritäärisesti johdettuja maita, joissa ihmisoikeudet ja demokratia eivät toteudu.

Energiariippuvuus autoritääristä maista on riski Suomen taloudelle ja turvallisuudelle. Yhteiskunnan sähköistyminen kasvattaa energiaomavaraisuuttamme, ja samalla voimme käyttää arvokkaat viennillä kerätyt eurot joidenkin muiden asioiden kuin fossiilisten polttoaineiden tuontiin. Kun sähköistyminen on lisäksi lähes maailmanlaajuinen pyrkimys, Suomen vientisektori voi hyötyä lisääntyvästä sähköistymiseen liittyvästä investointikysynnästä maailmalla. Tarve vihreää siirtymää edistävälle teknologialle on maailmalla pienen talouden näkökulmasta lähes rajaton.

Sähköistyneessä Suomessa vientituloja ei käytetä enää entisissä määrin diktaattorien tukemiseen, eivätkä fossiilisia polttoainetta tuottavat maat voi enää käyttää energiaa aseenaan meitä vastaan painostaakseen meitä tahtoonsa. Vihreä siirtymä on siis myös kestävää ulkopolitiikkaa, sillä se vie vipua ei-demokraattisilta mailta kansainvälisessä vaikuttamisessa.

Apteekkien määrän ja sijainnin sääntelystä on aika luopua. Ihmiset tietävät parhaiten mistä haluavat lääkkeensä ostaa. Lääkkeiden hintoja voidaan laskea alentamalla lääketaksaa sekä sallimalla hintakilpailu.

Apteekkien omistajilleen tuottamat voitot ovat Suomessa korkeampia kuin vastaavilla yrittäjillä muilla aloilla. Tämän mahdollistaa paikallinen monopoli, sillä apteekkien määrää ja sijaintia säännellään. Mikäli kaikki lupaehdot täyttävät hakijat saisivat apteekkiluvan, Suomessa olisi enemmän apteekkeja ja yksittäisten apteekkarien voitot pienemmät.

Suomessa apteekin voi omistaa vain proviisori ja apteekkilupa on työuran pituinen. Vaikka apteekkien omistusta voi olla syytä rajoittaa esimerkiksi niin, ettei reseptin kirjoittaja tai lääketukku voi omistaa apteekkia, pelkkä proviisoriomistuksen salliminen ei ole perusteltua. Riittää, että apteekissa on vastaava proviisori, omistaja hänen ei tarvitse olla.

Lääkkeiden hintoja apteekkien suurempi määrä ei laskisi, sillä hinnat ovat tiukasti säännellyt. Nykyisellään Suomessa lääkkeiden tukkuhinnat ovat verrattain alhaiset, mutta vähittäishinnat korkeat. Apteekin katetta määrittävää lääketaksaa voitaisiin siis alentaa ja nykyisen kiinteän hinnan sijaan lääkkeillä voisi olla kattohinta ja sitä edullisemmin lääkkeitä saisi kuitenkin myydä. Hintakilpailu laskisi lääkkeiden hintoja kuluttajille ja myös kelan lääkekustannukset alenisivat.

Moni on ehkä huomannut vaalien alla apteekkarien voimakkaan markkinointikampanjan nykyjärjestelmän säilyttämisen puolesta. Kampanja ei ole yllättävä, sillä nykyiset apteekkarit keräävät toiminnasta ylisuuria voittoja, joista riittää rahaa myös lobbaukseen. Järjestelmää on muutettava palvelemaan nykyistä enemmän kuluttajan ja yhteiskunnan etua. On aika luopua apteekkien määrän ja sijainnin sääntelystä, alentaa lääketaksaa ja mahdollistaa kilpailu lääkkeiden hinnoilla.

Suomi alisuoriutuu, koska meillä tuetaan vanhojen yritysten ja työpaikkojen säilymistä uusien kustannuksella. Suomalaisilla on kaikki edellytykset vaurastua, menestyä ja ansaita töissä paremmin, kunhan vain uskallamme luopua vanhan tekohengittämisestä yritys-, alue- ja järjestötuilla.

Kutistuvan työikäisen väestön maassa tekijöistä on jatkuva pula. Siksi koko ajattelu työllisyydestä ja työttömyydestä on käännettävä uuteen asentoon. Kannattamattomia yrityksiä ei pidä tukea vain siksi, että niissä on työpaikkoja. Tekijöitä tarvitaan muualla, paremmissa yrityksissä. Työntekijöille taas paras tapa päästä käsiksi parempiin palkkoihin on työpaikan vaihtaminen. 

Mutta vanha työpaikka on monelle turva. Siksi meidän on kyettävä uudistamaan taloutemme ja työmarkkinamme nopeammin uudistuviksi. 

Huonojen yritysten kuuluukin kaatua ja vapauttaa työvoimaa parempiin yrityksiin. Yhteiskunnan taas kuuluu tukea ihmisiä uudelleentyöllistymään ja luoda suotuisat olosuhteet uusien yritysten perustamiselle ja investoimiselle kasvuun. 

Yritystukien ohella myös alue- ja järjestötuet kahlitsevat ihmisiä vanhoihin työpaikkoihin. Järjestöissä on töissä osaajia, joiden työpanos voisi olla arvokkaampi jossain muualla – ja palkka suurempi. Valtio maksaa erilaisia tukia yrityksille ja järjestöille noin viisi miljardia euroa vuosittain ja näiden tukien myöntäminen ja maksaminen myös sitoo henkilökuntaa valtionhallinnossa.

Työntekijöitä pitäisi saada paitsi huonommista yrityksistä parempiin, myös pienemmiltä paikkakunnilta tuottavampiin tehtäviin kaupunkeihin. Aluetuet hidastavat kaupungistumista, mikä vuorostaan hidastaa tuottavuuskehitystä. 

Karsimalla yritys-, alue- ja järjestötukia saamme osaavaa työvoimaa sinne, missä se tuottaa eniten: hyviin, kasvaviin yrityksiin kaupunkiseuduille. Näin Suomen talous saa uuden kasvusysäyksen.

Yritystuet heikentävät markkinoiden toimintaa vääristämällä kilpailua. Siksi niistä kannattaisi enimmäkseen hankkiutua eroon täysin.  Ensimmäinen miljardi on syytä karsia viipymättä.

Ainoan poikkeuksen yritystukien joukossa muodostavat tuet tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (tki), sillä uuden kehittämisestä valuu hyötyjä muulle yhteiskunnalle. Suomessa yritystukia maksetaan vuosittain noin neljä miljardia, joista vain murto-osa on tukia tki-toimintaan. Tästä syystä leikattavaa löytyykin eniten juuri yritystuista.

Koronapandemiaa edeltävänä aikana Suomessa maksettiin yritystukia vuosittain noin neljä miljardia euroa. Suoria tukia maksettiin reilu miljardi ja verotukia noin kolme miljardia euroa. Suurimmat tuensaajat ovat olleet metsä-, kemian ja metalliteollisuuden suuryrityksiä ja yritystuet ovat valtaosin vanhaa säilyttäviä. 

Esimerkiksi energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistuella (150 miljoonaa euroa) korvataan päästökaupasta sähkön hintaan aiheutuvia välillisiä kustannuksia tietyille toimialoille. Energiatuki (364 miljoonaa euroa) taas on investointituki. Kannattaviin investointeihin ei kuitenkaan tukia tarvita ja päästöjä vähentävistä investoinneista voidaan tehdä kannattavampia haittaverotuksella. Energiaverotuki (90 miljoonaa euroa) taas ei tutkitusti paranna yrityksen kilpailukykyä mutta heikentää energiatehokuutta. Suurin verotuki on osalle yrityksistä alennettu sähköverokanta (850 miljoonaa euroa).  Kansainvälisissä tutkimuksissa sähköveron huojennuksella ei ole havaittu olevan kilpailukykyä tukevia vaikutuksia, mutta ne heikentävät yritysten energiatehokkuutta. Päästöjä lisäävät tuet, kuten turpeen (150 miljoonaa euroa) ja dieselin (nettona 340 miljoonaa euroa) alemmat verokannat on poistettava, jotta päästövähennyksiin päästään. Vain noin kymmenesosa yritystuista on uudistavia tukia tki-toimintaan.

Yritystuet estävät talouden uudistumista

Julkisella rahalla ei kannata ylläpitää toimintaa, joka on markkinaehtoisesti kannattamatonta. Niin sanottu luova tuho, jossa kannattamattomat yritykset kaatuvat ja uusia syntyy tilalle, on tärkeä talouden tuottavuutta ajava voima. Kun työntekijät siirtyvät kannattamattomista yrityksistä nopeasti kasvaviin ja kannattaviin yrityksiin, siitä hyötyvät itse työntekijät parempina palkkoina sekä yhteiskunta talouskasvun ja verotulojen muodossa. Ja kun juuri tuottavuuskehitys on Suomessa ollut erittäin heikkoa viimeiset 15 vuotta ja työvoiman saatavuusongelmat ovat levinneet laajalle, kannattamattomien yritysten tukeminen on taloudelle haitallista. 

Tki-tuet sen sijaan voivat lisätä innovaatiotoimintaa ja kasvattaa talouden tuottavuutta. Suurin perustelu tki-tuille on kuitenkin innovaatiotoiminnasta syntyvät positiiviset ulkoisvaikutukset. Innovaatioita tehnyt yritys harvoin onnistuu pitämään koko hyötyä innovaatioista itsellään esimerkiksi patentein, vaan kilpailijat kopioivat nopeasti uudet innovaatiot ainakin osin. Tällöin yrityksen saama hyöty omasta innovaatiostaan voi jäädä selvästi pienemmäksi kuin innovaation hyöty koko yhteiskunnalle. Tki-tuet puhtaan teknologian kehittämiseen on tutkimuksissa todettu hyödyllisiksi päästöjen hinnoittelun rinnalle, mutta teknologian kehittyessä tuista on siirryttävä kohti pelkkää päästöjen hinnoittelua.  

Mikään ehtymätön tulonlähde innovaatiotuet eivät kuitenkaan ole. Anteliaan tukipolitiikan ympäristössä yrityksillä voi olla kannustin saada jokin toiminta näyttämää tki-toiminnalta, vaikka se ei sitä ole. Myös tki-toimintojen parissa työskentelevän henkilöstön saatavuus voi olla hyvinkin rajallinen. Siinä tapauksessa tki-toimintaan suunnatut lisäpanostukset todennäköisesti nostavat tki-henkilöstön palkkoja, mutteivät välttämättä lisää innovaatioita. 

Yliopistot varmistavat osaavan työvoiman saatavuuden

Parlamentaarinen yksimielisyys on löytynyt tki-menojen lisäämiseksi nykyisestä noin kolmesta prosentista neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä. On kuitenkin välttämätöntä suunnata lisää julkisia menoja yliopistojen perusrahoitukseen, jotta tulevaisuudessakin osaavaa henkilöstöä tki-toimintoihin riittää. Tutkijat koulutetaan yliopistoissa. Suomen paikoilleen jämähtänyt koulutustaso on merkittävä tki-toimintojen kasvun este. Julkisesti on siis ensisijaista rahoittaa yliopistoja, sillä vasta osaavan työvoiman saatavuus varmistaa tki-tukien tuomat hyödyt.

Tärkeimmät julkisen vallan keinot edistää innovaatioita ja tuottavuuskasvua ovat epäsuoria ja hitaasti vaikuttavia . Näitä epäsuoria keinoja ovat panostukset perustutkimukseen ja koulutukseen, kilpailu- sekä työvoimapolitiikka ja pääomamarkkinoiden kehittäminen. Toimivat markkinat, osaava työvoima sekä kattava rahoitusjärjestelmä synnyttävät uusia ideoita ja nostavat tuottavuutta ilman valtion täsmäohjausta.

Seuraavalla vaalikaudella julkista taloutta pitää tasapainottaa menoja leikkaamalla. Yritystukia kannattaa leikata rankalla kädellä tki-tukia lukuun ottamatta, sillä se paitsi vähentää julkisia menoja, myös lisää markkinoiden toimivuutta. Lisäksi tulevaisuuden tuottavuutta parannetaan parhaiten kohdistamalla lisämenoja yliopistojen perusrahoitukseen ja koulutukseen kaikilla asteilla. 

Liberaalissa Suomessa ihminen saa itse päättää nykyistä enemmän omista rahoistaan ja elämästään, yritykset kilpailevat armottomasti ja luova tuho nostaa tuottavuutta, lisää talouskasvua ja luo uutta hyvinvointia. Omaa mukavuudenhalua ei maksateta seuraavilla sukupolvilla julkisen velan tai ympäristövelan muodossa. 

Julkisen sektorin tärkein tehtävä on ihmisten vapauden mahdollistaminen. 

Se edellyttää ihmisten turvallisuudesta huolehtimista, mutta myös luotettavaa oikeusjärjestelmää ja edellytyksiä toteuttaa vapauksiaan yhteiskunnassa. Siksi julkisen vallan tehtävänä on huolehtia myös mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumisesta laadukkaan koulutuksen, kattavan terveydenhuollon ja riittävän mutta kannustavan sosiaaliturvan muodossa. Ilman taloudellisia, terveydellisiä ja sivistyksellisiä edellytyksiä lain suomista vapauksista ei paljon iloa ole. 

Suomella on kaikki mahdollisuudet huolehtia näistä valtion perustehtävistä hyvin, kunhan meillä on rohkeutta luopua vanhojen ja tehottomien rakenteiden tekohengittämisestä. 

On leikattava, jotta voi rakentaa uutta

Suomen julkisen talouden tasapainottaminen edellyttää leikkauksia, mutta oikein kohdennetut leikkaukset eivät ole heikennyksiä ihmisten asemaan, vaan parantavat talouden toimintaa. 

Kun leikkaukset tehdään tuottavuutta lisäävästi, talous voi aiempaa paremmin. Sen ansiosta valtion ydintoiminnoista, kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta, perusturvasta, puolustusvoimilta tai oikeuslaitokselta ei tarvitse leikata euroakaan. 

Suomi käyttää tuhottoman paljon rahaa tehottomiin yritys- ja aluetukiin. Niistä on haittaa sekä talouden uudistumiselle että työvoiman kohdentumiselle.

Kutistuvan työikäisen väestön maassa työvoimapula on työttömyyttä vakavampi ongelma. Siksi työvoimaa pitää vapauttaa kannattamattomista yrityksistä ja matalan tuottavuuden järjestötoiminnasta sekä hallinnosta parempiin yrityksiin ja tuottavampiin tehtäviin.

Työvoiman liikkuvuutta edistävät oikein kohdennetut leikkaukset valtion tehtäviin. Yritys- ja aluetukia leikkaamalla saadaan vauhditettua työvoiman siirtymistä kannattavampiin yrityksiin ja korkean tuottavuuden alueille. 

Veikkauksen ympärille rakentunut miljardin euron edunsaajien hyväveliverkosto täytyy purkaa täysin ja järjestötoimintaa tukea ensisijaisesti ostamalla järjestöjen tuottamia palveluita. 

Luova tuho tekee yrityksistä parempia

Ankara kilpailu, osaava työvoima ja oikeusvaltio ovat parasta yritystukea. Yritykset ovat erittäin kekseliäitä ja parantavat tekemistään, kun painetta siihen on. 

Mutta luovan tuhon on annettava toimia. Uusien, paremmin tuottavien yritysten on korvattava vanhat. Vanhaa säilyttävät yritystuet sekä investointituet on lopetettava kokonaan, sillä ne vääristävät kilpailua. 

Julkisen vallan tehtävänä on varmistaa kilpailullinen ympäristö, jolloin kaikilla yrityksillä on samat mahdollisuudet toimia. Julkisen sektorin pitää varmistaa, että osaavaa työvoimaa on saatavilla, perusinfrastruktuuri on kunnossa, verotus sekä sääntely ennakoitavaa ja sopimukset pitävät. Näin syntyy vahva yrityssektori, joka ei valtion tukiaisia kaipaa.  

Kestävä veromurros muuttaa kulutusta

Liberaalissa Suomessa veroja kerätään vähemmän yhteensä, sillä valtion rooli on aiempaa pienempi. Kokonaisveroasteen alentamisen idea on antaa ihmisille itselleen enemmän valtaa omiin rahoihinsa. 

Liberaalissa Suomessa valtio ei nykyisessä määrin rahoita järjestöjä, kulttuuria tai aikuisten harrastustoimintaa, mutta ihmisille jää enemmän rahaa käteen, jolloin he voivat ostaa niitä palveluita, joita itse haluavat. Tällöin hyvinvointi kasvaa, kun valtion tarjoaman vaihtoehdon sijaan ihmiset saavat itse päättää vapaa-ajan palveluistaan. 

Olennaista on myös verotuksen rakennemuutos: kulutuksen ja haittojen verotus kiristyy, työn ja yrittämisen verotusta kevennetään. 

Sitä, mitä haluamme enemmän, pitää verottaa vähemmän.

Liberaali luottaa siihen, että useimmat kansalaiset osaavat tehdä parhaiten itse itseään koskevia ratkaisuja ja käyttää rahojaan ilman, että valtio päättää ihmisten ja yritysten puolesta.

Liberaalissa Suomessa valtion tehtävät rajoittuvat ihmisten toimintaedellytysten turvaamiseen. Valtion tehtävänä on vapauttaa ihmiset toimimaan oman hyvinvointinsa eteen ja yritykset kilpailemaan parhaista tavoista tuottaa ihmisille heidän tarvitsemiaan tuotteita ja palveluita.

Tuudittauduimme omaan erinomaisuuteemme koulutuksen mallimaana, emmekä huomanneet, kun muut menivät ohi. Ilman lisärahaa ei koulutuksen alamäkeä käännetä. Siksi tulevan talouspolitiikan pitää tähdätä lähes kaikesta muusta säästämiseen, jotta koulutukseen voidaan lisätä menoja.

Peruskoulussa oppimistulokset ovat laskeneet jo pari vuosikymmentä ja oppimiserot lasten välillä kasvavat. Joka viides poika ei peruskoulusta valmistuessaan osaa lukea riittävän hyvin toimiakseen täysipainoisesti yhteiskunnan jäsenenä. Ero oppimistuloksissa maahanmuuttajataustaisten, mutta Suomessa syntyneiden lasten ja kantaväestön välillä on OECD-maiden suurin. Suomi myös käyttää Pohjoismaista vähiten rahaa oppilasta kohti perusopetukseen.

Ongelmat alkavat kuitenkin jo ennen koulua. Varhaiskasvatukseen osallistuu Suomessa selvästi pienempi osuus lapsista kuin muissa Pohjoismaissa. Varhaiskasvatuksen taas tiedetään edistävän lasten kognitiivisia ja kielellisiä taitoja. Suomessakin kotihoidontuen tason noston on havaittu heikentävän lasten kognitiivisia kykyjä ja laskevan oppimistuloksia.

Lisää madonlukuja on tarjolla korkeakoulutuksessa. Suomalaisten koulutustason nousu on päättynyt ja 1970-luvun lopulla syntyneet ovat jääneet koulutetuimmaksi ikäluokaksi. Työelämään siirtyvät ovat yhtä koulutettuja kuin sieltä eläkkeelle poistuvat. 

Työelämässä pula korkeakoulutetuista on huutava. Peräti yhdeksän kymmenestä työvoimapulasta kärsivästä työpaikasta Suomessa oli korkeaa osaamista vaativissa ammateissa, kun keskimäärin OECD- maissa viisi työpaikkaa kymmenestä oli korkean osaamistason työpaikkoja. Tuottavimmat yritykset hyödyntävät erityisen paljon korkeasti koulutettua työvoimaa.

Kaiken kauhun huipentuma on surkea demografinen kehitys. Kun vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä syntyneet ikäluokat olivat noin 60 000 lasta, vuonna 2022 Suomessa syntyi enää alle 45 000 lasta. Kun viime vuosina syntyneet pienet ikäluokat tulevat työelämään, taakka yhteiskunnan toimintojen ja kasvavan vanhusväestön eläkkeiden ja palveluiden rahoittamisesta voi käydä mahdottomaksi kantaa.

Koulutuksen kunnianpalautus on tehtävä välittömästi. 

Kotihoidontuki pitää poistaa, jotta yhä useampi vähistä lapsistamme on varhaiskasvatuksen piirissä. Lapsille on tarjottava kaksivuotinen esikoulu, jotta heillä on riittävät taidot koulun alkaessa. Kouluihin tarvitaan lisää aikuisia eritysesti alueilla, joissa on keskimääräistä  heikomman sosioekonomisen aseman omaavia perheitä. Hyvinvointialueiden on tarjottava mielenterveyspalveluita kouluissa matalalla kynnyksellä.

Vielä noin kymmenen vuotta korkeakouluikään tulevat ikäluokat ovat kohtuullisen suuria. Heille on lisättävä koulutuspaikkoja yliopistoissa, jotta entistä suurempi osuus heistä pääsee nopeasti opintojen pariin. Matalan kynnyksen tukea opiskeluun on tarjottava nykyistä kattavammin.

On turha kuvitella tekevänsä tätä kaikkea ilman lisämenoja. Varhaiskasvatuksen opettajien ja lastenhoitajien palkkojen tulee määräytyä aiempaa markkinaehtoisemmin, eli noustava siellä missä pulaa tekijöistä on. Kouluissa, joissa lasten sosioekonominen tausta on keskimääräistä heikompi, henkilökuntaa on oltava aiempaa enemmän lasta kohti. Sekään ei välttämättä onnistu ilman palkkojen nousua. Korkeakoulupaikkojakaan ei voida lisätä ilman perusrahoituksen kasvattamista, joskin osa lisämenoista voidaan periä opiskelijoilta maltillisilla lukukausimaksuilla. Korkeakouluopinnot ovat yhä erinomainen investointi nuorelle ja opintoihin otettu laina voidaan antaa anteeksi, ellei nuori syytä tai toisesta pääse opintojen jälkeen työelämän syrjään kiinni.

Opetusministeri Li Anderson (vas.) on siis oikeassa: koulut tarvitsevat lisärahoitusta oppimistulosten laskun kääntämiseksi. Koulutukseen täytyy laittaa rahaa nyt, sillä hyödyt saadaan vasta vuosien päästä. 2030-luvulla Suomen vaikeudet jälleen lisääntyvät, kun työikäisen väestön supistuminen kiihtyy. Nyt on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta yksikään lapsi tai nuori ei putoa yhteiskunnan kelkasta.

Haluan Suomen, jossa yhtään lasta ei päästetä putoamaan kärryiltä. Haluan maan, joka on kokoaan paljon suurempi toimija ratkaisemassa globaaleja haasteita, kuten ilmastonmuutosta ja sosiaalisesti kestävää taloutta. Tämä toteutetaan varmistamalla osaajien saatavuus koulutuksen ja oppimisen tuen, kannustavan työvoimapolitiikan sekä työn perässä muuttamiselle avoimen kulttuurin avulla.

Miksi päätin asettua ehdokkaaksi?

Suomalaiset ansaitsevat rehellisen tilannekuvan. Me olemme noin 15 vuotta nauttineet elintasosta, johon meillä ei ole varaa. Sitäkin suurempi ongelma on, että edellytykset ylläpitää tätä tasoa heikkenevät koko ajan, kun väestö ikääntyy ja työikäiset vähenevät. Silti meillä olisi yhä mahdollisuus nousta maailman eturintamaan esimerkiksi kehittämään ympäristöhaasteet ratkaisevaa teknologiaa ja olla osaajien ja tekijöiden yhteiskunta. Se ei kuitenkaan onnistu ilman merkittävää muutosta, jossa rajallisia resursseja kohdistetaan kaikkein tärkeimpiin asioihin ja karsitaan vähemmän tärkeistä. 

Koulutustaso on saatava uuteen nousuun. Se edellyttää lisää rahaa sekä varhaiskasvatukseen, peruskouluun että toiselle asteelle ja enemmän aloituspaikkoja korkeakouluihin. Meillä ei ole varaa päästää yhtään lasta tai nuorta tippumaan kelkasta. Oppimiserot koulussa kasvavat ja yhä useampi lapsi valmistuu peruskoulusta ilman riittävää lukutaitoa yhteiskunnassa toimimiseen. Kouluihin tarvitaan lisää aikuisia tukemaan oppimista ja myös mielenterveyttä. Suomen koulutetuin ikäluokka ovat 1970-luvun lopulla syntyneet. Kun muissa maissa koulutustaso nousee, Suomi on pudonnut koulutustasossa läntisten teollisuusmaiden keskiarvon alapuolelle. 

Julkista rahankäyttöä on priorisoitava. Velkaantuminen on lopetettava ennen kaikkea rakenneuudistuksilla ja menoleikkauksilla, sillä verotus on Suomessa jo hyvin kireää. Koska rahaa ei riitä kaikkiin nykyisiin menoihin, julkiset menot on luokiteltava tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Koulutuksesta, terveydenhuollosta, sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta tai perusturvasta ei voi leikata. Sen sijaan liberaalipuolueen #LeikattavaaLöytyy -varjobudjetissa leikataan erityisesti elinkeino- ja aluetuista.

Markkinatalous tarvitsee puolustajaansa. Vahva turvaverkko kansalaisille tarvitaan, mutta yritysten on tultava toimeen omillaan. Yritysten on kilpailtava ankarasti, oltava yhä parempia ja kehitettävä uutta pärjätäkseen. Jokaiseen ongelmaan ei tarvita uutta tukea. Keskiluokka osaa parhaiten itse varautua oman elämänsä vastoinkäymisiin ja ratkaista eteen tulevat ongelmat. Ihmiset tietävät itse parhaiten, mihin rahansa haluavat käyttää. Toimivaan markkinatalouteen kuuluu myös haittojen verotus.

Ilmastonmuutosta ja luontokatoa on hillittävä tehokkaasti. Erilaiset tuet ovat tyypillisesti kallis ja tehoton keino vähentää päästöjä. Siksi haittaveroja on käytettävä nykyistä enemmän, ja Suomen tulee ajaa yhä laajenevaa päästöjen hinnoittelua myös Euroopan Unionissa. Saastuttaja maksaa, niin yksinkertaista se on.

Olen ehdokkaana kevään 2023 eduskuntavaaleissa, koska demokratian toimiminen edellyttää aktiivisia kansalaisia. On oltava valmis keskustelemaan, osallistumaan ja kamppailemaan. Kun liberaalipuolue pyysi minua ehdokkaaksi, tulin siihen tulokseen, että voisin itsekin olla yksi niistä aktiivisista kansalaisista, jotka asettavat näkemyksensä kansalaisten puntariin vaaleissa.

Miksi valitsin liberaalipuolueen?

Koen, että liberaalipuolue tarjoaa ainoana puolueena minulle mahdollisuuden toimia älyllisesti rehellisesti. Puolueella ei ole taustallaan intressiryhmiä, joiden etua puolue ajaisi. Myöskään puolueen #leikattavaalöytyy -vaihtoehtobudjetin linja ei sido ehdokkaita, vaan voin perustella myös vastakkaisia kantoja.

Juuri #leikattavaalöytyy innosti minut ehdolle, sillä aiemmin en ole nähnyt yhtä avointa kuvausta yhdenkään puolueen arvoista ja tavoitteista. Se on ainutlaatuinen keskustelunavaus siitä, mikä on puolueen linjan mukaan kaikkein tärkeintä julkisen rahan käyttöä.